COVID-19 jyllää maailmalla ja Suomessakin on tehty erilaisia toimenpiteitä liikkumisen suhteen. 

Voi olla oma valintasi jäädä kotiin tai voi olla, että valtio on päättänyt tehdä toimenpiteitä rajoittaakseen ihmisten liikkumista viruksen leviämisen estämisen vuoksi. Saattaa olla, että joudut työskentelemään kotoa käsin tai pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että et pysty menemään töihin ollenkaan. 

Joka tapauksessa tilanne on maailmalla vakava ja meidän jokaisen on otettava se tosissaan ilman turhaa väheksymistä. Kun olet kotona, ei se tarkoita sitä, että sinun olisi tuhlattava kuitenkaan kaikkea aikaasi… Voit tehdä myös järkeviä asioita. 

Enkä tarkoita sitä, että rentouttava katselu olisi paha idea, mutta jos ahmit 7 jaksoa yhteen putkeen…. olet luultavasti vain entistä ahdistuneempi ja stressaantuneempi. Mitä siis voisit tehdä, jotta tuntisit elämässäsi myös merkityksen tunnetta.

Tähän artikkeliin olen kirjoittanut 11 positiivista asiaa, joita voit tehdä kun olet karanteenissa. Kokeile jotain näistä.

1. Ole kiltti muille

Tämä asia on ehkä kaikista tärkein koko listalta. Sinun ei tarvitse lietsoa sosiaalisessa mediassa muita ihmisiä negatiivisilla kommenteilla. Käyttäydy ja ajattele myös muitakin. Sinun ei tarvitse olla itsekäs, katkera tai vihainen. 

Katsos kun olemme jo huomanneet, että ihmiset suurimmaksi osaksi ajattelee vain omaa itseään. He hamstraavat elintarvikkeita, käsidesiä ja vessapaperia niin paljon että ihmiset, jotka niitä oikeasti tarvitsisivat jäävät puille paljaille. (Enkä tarkoita sitä, että olisin jäänyt ilman mitään,) 

Harjoittele ystävällisyyttä ja ajattele välillä myös muitakin kuin itseäsi. 

Soita isovanhemmille tai vanhemmillesi. Soita ihmiselle, joka kuuluu riskiryhmään, että miten hänellä menee. Tarkista onko isovanhemmilla tai muilla vanhuksilla kaikki tarvittava. Jos ei ole, käy kaupassa hänelle ja jätä tuotteet vaikka kotiovelle. 

Auta missä voit auttaa. Desinfioi kaikki mihin kosket, jotta ehkäiset tartunnan saannin.

2. Lue kirjaa

Kuinka monta kirjaa sinulla on kirjahyllyssä? Oletko joskus sanonut, että sinulla ei ole aikaa lukea?

Karanteenin valoisana puolena on se, että NYT sinulla on aikaa. Sinulla ei ole kuin aikaa. Jos olet aikaisemmin lukenut helppolukuisia romaaneja, kokeile vaihtaa ”helpot” kirjat hieman syvempään tietoon, mutta kuitenkin sellaiseen, josta saat nautintoa. Lukeminen rikastuttaa elämääsi valtavasti.

3. Meditoi tai rukoile 

Terveyshyödyt näillä kahdella on valtavat. Tutkimukset pubmedissä ja maailmalla osoittavat näiden kahden hyödyt kerta toisensa jälkeen. Jos olet ajatellut meditoivasi ja pysähtyväsi hetkeksi aikaa normaalissa arjessa, mutta olet käyttänyt perinteistä lausetta: minulla ei ole ollut aikaa… Nyt on. 

Aloita pienestä. Aloita siitä, että meditoit 10-15 minuuttia kerralla. Laita kännykkä lentokonetilaan siksi aikaa ja laita kännykästä herätyskello päälle. 

Halutessasi voit pidentää harjoituksen pituutta. Kuten minkä tahansa harjoitusohjelman kanssa, voit myöskin meditaatiosta tai rukoilusta tehdä nousujohteista. MUTTA. Alkuun sinun pitää aloittaa lyhyestä ajasta, jotta pääset alkuun. 

Henkilökohtaisesti olen meditoinut viimeisen 5 vuoden ajan ja olen huomannut, että elämäni on ”rauhoittunut” valtavasti pääni sisällä. Ajatukseni ovat paljon selkeämmät ja pystyn keskittymään pidempiä aikoja kerralla.

4. Hemmottele itseäsi intohimopprojektillasi 

Kaikilla ei ole ollut onnea työn kanssa niin, että jokainen ihminen tekisi työkseen sitä, mistä on intohimoinen, mutta väitän että jokaisella on intohimoja. Asioita, joita haluaa ja rakastaa tehdä. Eräs kaverini rakastaa leipomista, joten hän päätti pistää kotileipomon pystyyn. Kokeilla erilaisia reseptejä ja luoda markkinointimateriaalia esitelläkseen luomuksiaan maailmalle. 

Minulle intohimoprojekti on kirjoittaminen, mutta myös videoiden tekeminen, joten olen tehnyt YouTube-videoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin viimeisten päivien aikana. 

Ehkä olet halunnut kirjoittaa kirjan? Avaa Word-dokumentti ja aloita kirjoittaminen.

Karanteenin aikana ei välttämättä tarvitse saada asioita maaliin, mutta olet varmasti ihan loistavassa vaiheessa kun olet saanut hommat käyntiin. Keskeneräistä työtä on helpompi jatkaa kuin aloittaa täysin alusta jotain uutta.

5. Opettele jokin uusi taito 

Yritysmaailma muuttuu jatkuvasti. Maailma muuttuu jatkuvasti ja erilaisia uusia taitoja tarvitaan jatkuvasti lisää ja lisää. Jos haluat opiskella editointia, harjoittele sitä. Oletko aina halunnut opetella koodaamaan? Katso opetusvideoita YouTubesta tai Skillsharesta ja harjoittele. Entä haluatko opetella uutta kieltä? Erilaisia opetussovelluksia kielten opettelemiseen on miljoonia. Valitse jokin ja aloita. 

Voit opetella todella paljon erilaisia asioita, koska netti on pullollaan tietoa. Blogit, sovellukset, verkkokurssit sekä videot ovat muutaman klikkauksen päässä toisistaan. 

Jos haluat apua elämäntapamuutoksen tekemiseen niin varaa itsellesi alapuolelta Läpimurto StrategiaSessio. Strategiasessio ei ole kaikille, joten katso video ennenkuin varaat aikaa. Videon kesto on 2min. 

6. Treenaa kotona 

Vaikka treenaaminen salilla ei olisi mahdollista TAI sinulla ei ole mitään käsipainoja tai muita liikuntavälineitä kotona, voit silti treenata. Älä huolestu. Vaihtoehtoja on ihan valtavasti vielä jäljellä.

Olen kirjoittanut ja kuvannut useamman treenin, jota voit tehdä kotioloissa. 

Voit lukea artikkelin tästä. Tässä artikkelissa on 6 erilaista kotitreeniä, jota voit tehdä kotona. 

Tärkeintä on se, että jatkat liikkumista ja saat veren virtaamaan suonissa. Hikoile niin paljon kuin pystyt. Mökkihöperyys ei pääse iskemään niin helposti. 

7. Mene kävelylle tai juoksemaan 

Ainakin tällä hetkellä Suomessa on mahdollista käydä lenkillä ulkoilmassa. On mahdollista käydä juoksemassa puistoissa tai luonnon helmassa.

Jos ulkona paistaa aurinko, mikä olisikaan parempaa kuin auringonvalo poskella ja viileän raikas ilma hengityksessä. Pelkästään ajatuskin saa rypyt kasvoilta ja naaman täyteen hampaita. (Hymyilemään)

Jos huomaat naapurin, tervehdi naapuria ja muista etäisyydet.

8. Tee jotain, joka stimuloi aivojasi 

Aivan yhtä tärkeää on käyttää mieltäsi kuin kehoasi. Treenaa aivojasi. Television katseleminen tai puhelimessa roikkuminen eivät sitä tee. Itse asiassa nämä kaksi aiheuttavat juuri päinvastaisen toiminnan. 

Puhelimen tai television jatkuva tuijottaminen ja sosiaalisen median selailu voi jopa tehdä sinusta masentuneen ja ahdistuneen, joten pura vaikka iso palapeli tai pelaa jotain lautapeliä perheesi kanssa. Löydät myös erilaisia aivopelejä netistä. 

Stimuloi aivojasi, jotta mieli pysyy terveenä ja lisäät henkistä jaksamista. 

9. Harjoittele itsekuria 

Itsekuria voi harjoitella todella monella eri tavalla, mutta aloita kaikista tärkeimmästä: mene nukkumaan aina samaan aikaan ja herää aikaisin. 

Herää aikaisin. Käy ulkoilemassa. Syö aamupala (jos se on tapana), meditoi, treenaa. Mieti etätöitä tämän jälkeen? Olet kuin superhuman. 

Pelkästään aikaisin herääminen inspiroi tekemiseen ja vähentää laiskaa asennetta. 

Saat mielen ja kehon liikkeelle heti aamusta.

Voi olla, että työskentelet ensimmäistä kertaa kotoa käsin. Samoin voi olla, että kollegasikin työskentelee. Vaikeina aikoina sellainen työntekijä palkitaan, joka antaa eniten arvoa. Itsekurin harjoittaminen voi tehdä sinusta muista erottuvan.

10. Rajoita sosiaalisen median käyttöä 

Sosiaalisella medialla on hyvät ja huonot puolensa. Osa tiedosta ja tuotetusta sisällöstä on todella korkeatasoista ja ennen kaikkea luotettavaa tietoa, joka pitää sinut ajantasalla elämästä. 

Todennäköisesti seuraat myös ihmisiä, jotka levittävät väärää tietoa. Väärän tiedon saaminen ei ole kenellekään hyödyllistä. Voi olla, että tämä kaveri sanoo, että koko asia on salaliitto (olen itsekin kiinnostunut paljon erilaisista salaliittoteorioista), mutta tieto siitä onko Covid-19 salaliitto EI HELPOTA maailman tilaa yhtään. (Covid-19 ei ole salaliitto) 

Voi olla, että tällainen henkilö lietsoo paniikkia.

Olen huomannut, että ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa todella törkeitä toisilleen. Kaikki se törky ja muu voi pahimmassa tapauksessa vahingoittaa mielenterveyttäsi. Älä osallistu keskusteluihin, joiden pointtina on saada sinut vihaiseksi tai pelkäämään. Siitä ei ole mitään hyötyä. 

Siisti siis sosiaalisen median syötteitä. Älä seuraa ihmisiä, jotka lietsovat vihaa tai väärää tietoa. 

11. Siivoa

Viettämällä päivät pitkät kotona, voi olla että kotisi alkaa näyttämään pitkässä juoksussa karsinalta. Siivoa. Imuroi. Luuttua lattiat. Pyyhi pölyt. Petaa sänky. Pese tiskit. Pese vaatteet. Pidä muutenkin kotisi siistinä, koska silloin sinun on paljon mukavampi asua ja viettää aikaa kodissasi.

Tarkoituksena on tehdä kodistasi mahdollisimman nautinnollinen paikka asua, eikä paikkaa, mistä haluat päästä mahdollisimman nopeasti pois. 

Yhteenveto 

Suurimmalle osalle ihmisistä tässä on luettelo asioista, joita he tekisivät enemmän JOS heillä olisi aikaa. Käy kaikki nyt uudestaan lävitse ja kirjoita itsellesi ylös asiat, jotka haluat tehdä seuraavana päivänä. 

Voi olla, että joudumme olemaan kotona kolme viikkoa tai ehkä se kestää paljon kauemminkin. Sillä ei ole väliä, miten kauan se kestää, koska haluamme jokainen osaltamme tulla pois omista poteroistamme terveinä, onnellisina ja valmiina palaamaan maailmaan, mistä lähdimme. 

Meitä odottaa yhteisöt, yritykset ja perheet. 

Pese kädet, peitä yskäsi äläkä ole olosuhteiden uhri. 

https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1