Muistan ikuisesti, kun olin 18-vuotias miehen alku ja menin ensimmäistä kertaa baariin

Ensimmäiseksi kerraksi kerta ei ollut kummoinen, koska olin saada turpaani. Kaikki johtui asenteestani, joka oli hyvin negatiivinen. Löysin aina asioista negatiivisia juttuja. En sietänyt epäonnistumisia ja ajattelin olevan koko maailman napa. Olin todella ylimielinen ihminen.

Siihen aikaan, jos olisin antanut elämän viedä alas, se olisi vienyt ja repinyt minut sinne. Sanotaanko näin, että henkisesti kävin pohjalla, koska elämänkatsomukseni oli niin synkkä, kuin vain voi olla. En ottanut vastuuta mistään, siirsin kaikki ongelmani muille ja en vain ollut vastuuntuntoinen.

En löytänyt mistään iloa ja odotin kaiken menevän puihin jo aloituksessa. Toivoin, että muilla menisi yhtä huonosti tai jopa huonommin. Jossain vaiheessa löysin kohtalontovereita, joilla meni huonosti, mutta ei niin huonosti kuin minulla, koska kaikki pyöri silloin napani ympärillä.

Jos joku lähti kisaamaan kanssani, kumman elämä on paskempaa, olisin voittanut 10 kertaa yhdeksästä. Totta kai häviäisin kerran, koska aina löytyy jostain jokin huumeiden käyttäjä tai kadulla kulkija, joka olisi korjannut potin kotiin. Näin se vain menee, aina löytyy kovempi tyyppi.

Pyörittelin reilun vuoden verran tämän tyylistä ajatusmallia päässäni. Keräsin ympärilleni ihmisiä, joilla oli samanlainen ajattelumalli. Join paljon alkoholia, olin 3-5 kertaa viikossa kännissä, joko yksikseen, kaverin tai tyttöystävän kanssa. Sisälläni halusin vain huomiota, koska edes sisäinen lapseni ei saanut edes minulta itseltäni huomiota.

18-19 vuotiaana elämäni oli käytännössä siis inttiä, treeniä, alkoholia, bileitä, seksiä, pokeria ja negatiivisia ajatuksia.

Miksi halusin kertoa oman tarinani?

Haluan kertoa, että sinulla on mahdollisuus mennä eteenpäin… Haluan kertoa, että sinulla hyvät eväät edetä elämässäsi.

Siitä on tällä hetkellä 8 vuotta aikaa, kun olin tilanteessa, jolloin minulla oli surkea ajattelumalli ja surkea asenne. Tajusin 19-vuotiaana olevani tilanteessa, jossa minulla ei ole rahaa, eikä jaksamista. Teen kovasti töitä, mutta silti tililleni ei vain jää pennin penniä ja olen fyysisesti aivan rikki.

Negatiivinen ajattelu oli vienyt minut alas ja hallinnut elämääni. Ymmärsin, että näin tämä elämä ei vain voi jatkua. Elämä oli siihen asti ollut pelkkää vuoristorataa. Oli hyviä päiviä ja oli huonoja päiviä ja ne tulivat sykleittäin. 19-vuotiaana tajusin, että pitkä liuku alamäkeen oli kestänyt nyt vuoden verran.

Minua alkoi vituttaa. Päätin, että nyt saa riittää, teen muutoksen elämääni. En enää jaksa. Oli kaksi vaihtoehtoa, joko erakoidun kotiin tai aloitan tekemään asioita, mistä ehkä saisin jotain…

Minulla täytyi olla jokin keino voittaa…

Jokainen ihminen kokee jossain vaiheessa sen kärsimyksen vaiheen, että haluaa lopettaa nykyisen tilanteen ja vaihtaa suuntaa. Se vaihe on testi. Testi siihen, että mitä tietä lähdet kulkemaan. Valinta on aina sinun.

Kukaan ei voi hallita tai valvoa täysin, mitä tapahtuu elämän aikana, mutta ajattelumalli ja asenne ratkaisee, miten käsittelet erilaiset haasteet elämässäsi.

Jos et pidä jostain, vaihda se. Jos et voi muuttaa sitä, muuta asennettasi.

Annan sinulle neljä askelta, joita kulkemalla voit muuttaa ajatteluasi ja asenteitasi elämää kohtaan

Ainut oikea tapa asenteesi muuttamiseen on kohdata tunteet ja vanhat uskomukset itsestä ja muuttaa niitä. Näin saadaan oikea muutos aikaan. Kuitenkin tämä kohta on aika raskas monelle ja ihminen haluaa oikopolkuja, joten on helpompi aloittaa jostain.

Ja se jostain on tässä:

1. Tee tavoite ja kirjoita se ylös

Ei ole väliä, mitä elämältä haluat. Miten isoja tai pieniä asioita haluat elämältä. Kirjoita ne ylös. Aseta tavoitteita, jotka tasapainoittavat elämääsi. Aseta tavoitteet jokaiselle elämän osa-alueelle:

– henkinen,
– perhe,
– raha ja talous,
– ura,
– terveys,
– koulutus,
– vapaa-aika

Aseta vain tavoitteita, jotka innostavat sinua. Tarvitset innostusta, koska innostus on polttoaine, joka ajaa sinua kohti tavoitteita.

Loin 19-vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässäni tavoitteet elämän jokaiselle osa-alueelle. Tehtävä oli ylitsepääsemättömän raskas silloin, mutta erittäin tehokas.

2. Priorisoi

Mihin asioihin haluat puuttua ensimmäisenä? Aseta tavoitteesi numerojärjestykseen. Ensimmäisenä on asia, jonka haluat toteuttaa ensimmäisenä.

Henkilökohtaisesti 8 vuotta sitten päätin olla vuoden ajan käyttämättä alkoholia ja keskittyä treenaamiseen, mentaalisiin ja henkisiin harjoituksiin. 8 vuotta sitten tehdyn päätöksen johdosta olen ollut maksimissaan 10 kertaa humalassa 8 vuoden aikana. Varo mitä päätät. 😉

3. Pureskele tavoitteita

Mieti, mitä sinun pitää tehdä, että saavutat halutun lopputuloksen. Ole tarkka tämän kohdan kanssa.

4. Ota ensimmäinen askel

Tämä on tavoitteiden tärkein ja ratkaisevin osa. Sinun ainut tehtäväsi on miettiä jokainen päivä, miten pääset lähemmäksi tavoitteitasi. Muista! Haluaminen ei korvaa toimintaa, vaan joudut oikeasti laittamaan kädet multaan. Vain ja ainoastaan toiminta tuo tuloksia.

Minulle henkilökohtaisesti ensimmäinen askel oli jättää alkoholi pois. Seuraava askel oli aloittaa treenaamaan ja opiskelu.

Voit kuvitella asennetta hiukan samalla tavalla, kuin 30 vuoden asuntolainaa

Ensimmäisinä vuosina maksat vähän lainaa pois ja näyttääkin siltä, että sen maksaminen kestää seuraavat 1000 vuotta. Mitä pidemmälle olet lainaa maksanut, sitä näkyvämmäksi muutokset tulevat.

Asenne toimii samalla tavalla. Aluksi tuntuu siltä, että et edisty lainkaan. Ainut tehtäväsi tässä tilanteessa on vain jatkaa, vaikka aluksi tuntuu, että et edisty.

Standfordin tutkimusinstituutin tutkimuksen mukaan tie menestykseen on kiinni 88 % asenteesta ja vain 12 % koulutuksesta. Tämä ei tarkoita sitä, että koulutus olisi vähäistä, vaan se osoittaa sen, miten kriittistä oikea asenne on elämään.

Kun meillä on oikeanlainen ajattelumalli ja asenne, elämästä tulee paljon helpompaa ja asiat loksahtavat vain paikalleen. Elämä ei ole enää tunteiden vuoristorataa ja huomaamme, miten vahvoissa ohjaksissa olemme.

Asenteen opettelua voidaan verrata myös kävelemiseen, kirjoittamiseen, urheilemiseen, soittamiseen tai jonkun muun taidon oppimiseen. Oikean asenteen voi oppia.

On välttämätöntä tunnistaa kielteinen asenne heti, koska se estää kasvun ja menestyksen. Kestää 21 päivää kehittää uutta tapaa ja 90 päivää luoda uusi elämäntapa.

Aloita tänään. Keskity joka viikko käyttämään näitä neljää asiaa ja lupaan ja vannon, että 90 päivän päästä asenteesi on muuttunut positiiviseen suuntaan.

90 päivää on vain 12 viikkoa, joten aloita tänään, koska voin kertoa omasta kokemuksestani, että se mitä tein 8 vuotta sitten oli paras ratkaisu elämässäni.

Se, että päätin ottaa vastuun elämästäni ja muuttaa asenteeni suuntaa on johtanut siihen pisteeseen, että pystyn auttamaan myös muita ihmisiä menestymään heidän omassa elämässä.

Menestyäksesi, sinun täytyy tehdä muutos. Muutos tuottaa kipua. Ilman kipua et pysty muuttumaan, vaan mieli hallitsee sinua ja et tule menestymään. Hallitse kipua niin tulet menestymään. / Joonas Harimaa / Muutosvalmentaja
https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1