1. Tavallinen tapa

Tavalliset tavat ovat erittäin simppeleitä ja yleensä hyvin itsenäisiä tapoja, kuten aamulla heräämisen aika, työmatka, miten pidät lusikkaa tai haarukkaa kädessä ja niin edespäin.

2. Kulmakivitapa

Kulmakivitavat ovat hiukan erilaisia ja monimutkaisempia. Nämä tavat ovat siinä mielessä uniikkeja, koska kulmakivitavat vaikuttavat myös “tavallisiin tapoihin”. Kulmakivitavat ovat kuin villieläimiä, jotka etsivät saalista. Ne etsivät tavallisia “huonoja” tapoja ja pyrkivät siihen, että pääsisivät syömään ne.

Annan esimerkin…

Asiakas halusi tiputtaa painoaan. Hän oli ehkä noin 30 kiloa ylipainoinen. Hänen hyvä ystävänsä oli juoksija ja asiakas oli aina ihaillut häntä. Asiakas halusi itsekin päästä juoksemaan, koska uskoi voivansa jonain päivänä juosta hyvän ystävänsä kanssa samoja lenkkejä. Joten hän aloitti juoksemisen.

Asiakas sanoi ensimmäisen kolmen viikon ajan tapaamisissa, että vihasi kävelylle ja lenkille lähtöä yli kaiken, mutta tajusin myös sen, että lenkin jälkeen olotila oli todella hyvä ja positiivinen. Ainut asia oli se, että asiakkaan motivaatio oli hiukan hukassa.

Motivoin häntä todella paljon ja sanoin asiakkaalleni: “Tehdään tämä rennosti. Käy viikonloppuna juhlissa ja nauti elämästä. Nähdään ensi viikolla.”

Asiakas oli mennyt juhliin ja hänen ystävät olivat sanoneet hänelle juhlissa:

– “Mitää? Mitä sä oot alkanu tekemään? Sähän näytät tosi seksikkäältä!”
– “Ootko sä alkanu käymää kuntosalilla?”
– “Wau! Näytät hyvältä!”

Asiakas ei itse ollut nähnyt muutosta, mutta hänen ystävänsä näkivät ja kehuivat häntä. No totta kai asiakkaalle tuli hyvä fiilis tapahtumasta ja hän tuli kotiin iloisena juhlien jälkeen.

Seuraavana aamuna hän katsoi kaappeja ja heitti kaikki “roskaruoat” pois ja päätti lopettaa “ylensyönnin”, jotka kummatkin olivat “huonoja tapoja”. Asiakas päätti jättää myös viikoittaisen “viinitissuttelun” kokonaan pois.

Hänen tavoitteensa oli tiputtaa painoaan ja päästä juoksemaan hänen hyväkuntoisen ystävänsä kanssa lenkkejä ja pelkästään sillä, että lisäsimme YHDEN asian hänen elämäänsä, hän alkoi automaattisesti taklaamaan tavallisia huonoja rutiineja pois omasta arjestaan.

Kulmakivirutiinien lisääminen arkeen helpottaa todella paljon uusien rutiinien muodostamista ja muutoksen tekoa.

Jos haluamme menestyä jollakin tasolla elämässämme, meillä olisi hyvä olla toimivia rutiineja päivittäin.

Tom Corley haastatteli 51 000 ihmistä, joista osa oli menestyneitä ja toiset eivät

Hän huomasi kartoituksessaan suuren yhtälön.

Menestyneillä ihmisillä on enemmän hyviä tapoja, kuin huonoja tapoja. Menestymättömillä ihmisillä oli vain muutama hyvä tapa ja paljon “huonoja tapoja.” Rutiinit ovat tapoja, joita tulisi toistaa päivittäin…

Hyviä rutiineja on paljon erilaisia ja tässä oikeastaan muistutuslista, miltä omani näyttävät:

1. Luen ja opiskelen jotain uutta tänään työhöni, uraani tai unelmaani liittyen, jonka haluan saavuttaa.
2. Treenaan päivittäin vähintään 30 minuuttia
3. Saan 80 prosenttia to-do listan tehtävistä valmiiksi päivittäin
4. Otan yhteyttä ainakin yhteen uuteen ihmiseen tänään
5. En tuhlaa aikaani tänään
6. Teen yhden asian tänään, jota en haluaisi oikeasti tehdä
7. Pysäytän itseni silloin, kun mieleni tekee sanoa jotain sarkastista
8. Pysäytän itseni silloin, kun mieleni tekee sanoa jotain sopimatonta
9. Pysäytän itseni silloin, kun huomaan puhuneeni liian paljon
10. Syön luonnollista ja terveellistä ruokaa 90 prosenttia ajastani
11. Teen töitä vähintään 2 tuntia omien unelmieni eteen
12. Liikutan kehoani vähintään 10 000 askelta päivittäin
13. Teen selkeän tavoitteen aamulla
14. Suunnittelen päivääni kolme tärkeintä asiaa
15. Meditoin tänään 5-10 minuuttia

 

Lataa 10 hyvinvoinnin perusperiaatteen checklista tästä!

Menestyäksesi, sinun täytyy tehdä muutos. Muutos tuottaa kipua. Ilman kipua et pysty muuttumaan, vaan mieli hallitsee sinua ja et tule menestymään. Hallitse kipua niin tulet menestymään. / Joonas Harimaa / Muutosvalmentaja