”Jokainen ihminen elää täällä vain kerran. Jos tämä ei motivoi sinua, ei motivoi mikään!” – Gary Vaynerchuck 

Eilen koin yhden elämäni pysäyttävimmistä hetkistä. Hetken, joka jää varmasti muistojeni kauniiseen kirjastoon kauniin raakana. 

Eilen tapahtunutta

Ajoimme Lahdesta kohti Savonlinnaa. Istuin kyydissä takapenkillä ja olin juuri lopettanut puhelun hyvän ystäväni ja mentorini Henrin kanssa.

Ohitimme punaista mersua ohituskaistalla reilut 100 km/h kun vasemmalta tien reunasta juoksi auton eteen kaksi helvetin isoa hirveä. Väistöliike. Ensimmäinen väistö onnistui, mutta toinen ei.

Hirvi kellahti suoraan autoon niin että hirven iso perse osui edessä istuvaa Satua päähän. Hirvi kuoli, Satu ei. Ei tietenkään. Sadulla on kuulkaas niin kova pää, että heikommat tippuu kyydistä. Hirvelle kävi huonot. Satu 1 – Hirvi 0.

Voi hirvi parkaa.

Auto pysähtyi tiensivuun ja kuskimme Tero melkein pyörtyi samassa rytäkässä. Paniikki, shokki ja järkytys valtasi kaikkien hengissä olevien kehon. Soitin välittömästi 112 ja samalla kysyin: ”Onhan kaikki elossa?” ”Kyllä!” -jokainen vastasi. Ihanaa.

Ambulanssi, palomiehet ja poliisit tulivat paikalle. Jokainen kanssamatkustaja tarkastettiin ja tutkittiin.

Kuuntelin, kun palomies totesi toiselle palomiehelle: ”Tässä oli kyllä herran käsi pelissä, ettei kenellekään käynyt mitään naarmuja suurempaa.”

En tajunnut vielä eilen, mitä oli tapahtunut.

Tänään kuitenkin todellisuus iski raakana suoraan kasvoilleni. Kiitollisuuden tunteet hengissä olemisesta nousivat pintaan. Itkin kuin vesiputous. Nauroin kuin juoppohullu, kovaa ja korkealta. Rakastuin elämääni uudelleen. Tajusin opetuksen.   

Meillä jokaisella ihmisellä on yksi elämä. Jokainen ihminen elää niin pitkään täällä kun on suunniteltu. Ihmiselle, joka ei kuole onnettomuudessa ja selviää enkelten suojelemana, on suunniteltu tapahtuvan niin. Ei hänen ollutkaan tarkoitus lähteä vielä.

Tämäntyyppisten tilanteiden ja tapahtumien tarkoitus on opettaa ihmistä. Ihmisille, jotka jäävät henkiin, tilanne opettaa elämään täysillä. Toistan: TÄYSILLÄ.

Tajusin, että minulle annettiin toinen mahdollisuus. Tajusin myös sen, että jokainen ihminen luo oman todellisuutensa. Jokainen ihminen voi hyväksyä tilanteen sellaisena kuin on, oppia ja olla onnellinen tapahtuneesta.

Tai ihminen voi myös tuomita tilanteen ja elää kärsimyksestä käsin.

Päätin kaksi vuotta sitten hyväksyä kaiken, mitä elämä eteeni kuljettaa. Rakastaa ja olla kiitollinen. Tällä kertaa elämä toi lähes kuolemanrajakokemuksen.

Olen erittäin kiitollinen siitä, että saan elää ja kokea. Saan hengittää, iloita ja tuntea erilaisia tunteita. Saan rakastaa ja kokea rakkautta. Olen erittäin kiitollinen siitä, että pystyn opettamaan näitä asioita myös eteenpäin. Asiakkailleni. Ihmisille. Ystävilleni.

”Jokainen ihminen elää täällä vain kerran. Jos tämä ei motivoi sinua, ei motivoi mikään!” – Gary Vaynerchuck

Rakkaudella, ystäväsi Joonas.

Menestyäksesi, sinun täytyy tehdä muutos. Muutos tuottaa kipua. Ilman kipua et pysty muuttumaan, vaan mieli hallitsee sinua ja et tule menestymään. Hallitse kipua niin tulet menestymään. / Joonas Harimaa / Muutosvalmentaja
<!-- [et_pb_line_break_holder] -->
Täydellinen opas – Mielenterveys

Täydellinen opas – Mielenterveys

Tämän artikkelin aihe tuli mieleeni, kun asiakkaani totesi minulle: ‘’Kerro minulle nopeat vinkit, miten parantaa omaa mielenterveyttä.’’ Menin kipsiin. En löytänyt sanoja, koska siinä samalla hetkellä ymmärsin, ettei asiakkaani ehkä ymmärrä sanaa "mielenterveys" tai...

https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1