Oli elokuinen aamu. Heräsin kello 06.00 ja puin vaatteet ylleni. Kävin vessassa ja join aamuveteni, joka maistui tänä aamuna erityisen hyvältä.

Lenkkarit jalkaan, napit korville, ovi auki ja ulos.

Pääsin ulos, kunnes tajusin: ”Mahtavaa, olen yksin”. Ei auton autoa, ketään ei näy missään. On hiljaista.

Siinä samalla laskin kuulokkeet alas korviltani ja aloin kuunnella elämän ja luonnon ääniä. Ajatuksia virtasi sisään, mutta kiinnitin huomiota yhteen:

”Elänkö ihan oikeasti arvojeni mukaan?”

Tunnistan, että aikaisemmin elämässäni arvot olivat erilaiset.

Vielä kolme vuotta sitten arvoni olivat kutakuinkin tällaiset:

– Hyvä fyysinen kondis
– Business
– Läheiset

Treenasin kovaa ja tavoitteellisesti. Optimoin terveyttäni erilaisilla superfoodeilla ja muutin rutiinejani elämäni suhteen. Muokkasin ja optimoin, muokkasin ja optimoin.

Business taas oli elämäntapani. Rakastin sitä, että sain tuottaa uutta ja pystyin tehdä suoraan sanottuna rahaa.

Läheiset ihmiset olivat tärkeitä, mutta en niinkään huomioinut heitä omassa elämässäni, koska arvot kulkivat juuri tuossa järjestyksessä, mihin ne yläpuolella laitoin.

Lenkkipolulla ymmärsin, että tällä hetkellä tilanne on toinen. Menimme naimisiin puolisoni kanssa ja hän muutti 300 kilometrin päähän työn perässä yhdeksi vuodeksi. Itselläni ei ollut mahdollisuutta muuttaa.

Kuukauden verran yksin asuneena, olen päässyt pohtimaan nykyisiä arvojani ja asioita, joita ihan oikeasti haluan elämältäni.

Lista on muuttunut kolmen vuoden takaa:

– Terveys
– Perhe
– Täyttymys
– Vapaus

Ajattelen hyvinvoinnista ja terveydestä eri tavalla nykypäivänä.

Minulle on tärkeämpää olla hyvissä energioissa, kuin jatkuvasti hiukan väsynyt. Moni asiakaskin sanoo samaa.

Kävelen 10 000 askelta päivässä, treenaan jokainen päivä pienen kuntopiirin tai käyn salilla, syön paljon kasviksia ja juon paljon vettä. Terveyden optimoinnista on tullut normi ja sääntö omaan elämääni.

Perhe on noussut listalla toiseksi. Perheeseen luokittelen puolisoni, kaikki läheisimmät ystäväni ja tietysti siskon ja vanhemmat. Haluan nauttia puolisoni läsnäolosta ja samalla vahvistaa ystävyyssiteitä ystäviini.

Täyttymys oli asia, jota hain ennen liiketoiminnasta. Nykypäivänä se on edelleen osana liiketoimintojen rakentamista ja tekemistä, mutta sillä tavalla, että minulla on mahdollisuus ja vapaus lähteä milloin vain kiertämään, vaikka Eurooppaa.

Toki olen tässä vielä todella alussa, koska ymmärsin tämän asian vasta viime vuonna. Kaikki kiitos kuuluu sille ihmiselle, joka on sanonut:

”Mitä enemmän opit, sitä enemmän ymmärrät, mitä haluat”

Tämän koko tarinan ja kertomuksen pointti on, että kolme vuotta sitten ”luulin tietäväni”, mitä haluan elämältäni, mutta en ihan oikeasti vielä tiennyt.

Voin kolme vuotta sitten henkisesti (ja välillä fyysisistä loukkaantumisista) huonosti. En voinut sanoa, että olisin ollut onnellinen.

Kuitenkin jotain radikaalia muuttui 2,5 vuotta sitten. Otin itselleni mentorin, jonka kanssa näitä asioita lähdettiin yhdessä purkaa ja aloin oppia itsestäni.

Haluan siis sanoa sinulle, että mistä tiedät ihan oikeasti, mitä haluat elämältäsi? Mistä ihan oikeasti tiedät, että unelmat, jota ajattelet, eivät ole jonkun toisen unelmia? Mistä tiedät, että ajatukset, jotka päässäsi liikkuvat, ovat sinun?

Mistä tiedät? Tässä salaisuus:

Tiedät sen tunteesta

Se tunne ja fiilis, kun elät omien arvojesi kanssa samaan suuntaan, on fantastinen! Jokainen solu hohtaa positiivista energiaa ja elät unelmiesi elämää siitä lähtien täysin rinnoin.

Unelmat ovat vielä olemassa, mutta tiedät sisimmässäsi, että olet menossa oikeaan suuntaan. Suuntaan, joka johtaa hyviin asioihin.

Tämä kaikki tapahtuu vain silloin, kun kuljet arvojesi kanssa samaan suuntaan.

Menestyäksesi, sinun täytyy tehdä muutos. Muutos tuottaa kipua. Ilman kipua et pysty muuttumaan, vaan mieli hallitsee sinua ja et tule menestymään. Hallitse kipua niin tulet menestymään. / Joonas Harimaa / Personal trainer