Olin viikonloppuna todella mahtavassa seminaarissa, jossa oli puhumassa Randy Gage.

Kuulin Randysta ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten ja ajattelin, että hän on ihan ok äijä ja varmasti tietää paljon asioita. En todellakaan tiennyt, että kyseessä on sellainen rokkistara lavalla ja asiat joista hän puhui, olivat todella syväluotaavia.

Randy puhui läpimurroista

Läpimurto tarkoittaa sodassa sitä, että hyökkäävä joukkue pääsee puolustuslinjan läpi. Elämässä se tarkoittaa sitä, että elää ja kehittyy jatkuvasti. Läpimurto on dynaamista ja exponentiaalista kasvamista. Sitä, että on jokainen päivä hiukan parempi versio itsestään.

Läpimurto tarkoittaa sitä, että kääntyy sisäänpäin. Sisäänpäin kääntyminen tarkoittaa sitä, että katsoo sisäänpäin, kun elämässä tulee jokin inhottava tilanne, josta ei välttämättä pidä.

Tunsin henkilön, joka syytti aina vaimoaan jokaisesta ongelmastaan. Jos henkilö oli pahalla päällä, vaimo oli aiheuttanut sen. Jos henkilöllä oli rahahuolia, sekin oli vaimon syy, koska luultavasti vaimo oli käyttänyt kaikki rahat. Seksiä ei ollut, koska vaimolla oli joku ”syy”…

Kaikki oli tämän henkilön mielestä ”vaimon syytä”.

Kysyin tältä henkilöltä:

”Onko tosiaan niin, että kaikki asiat ovat vaimosi syytä?”

Johon hän vastasi:

Tottakai. Ei kaikki, mutta todella moni ongelma.”

Kysyin toisen kysymyksen:

”Kuka on valinnut vaimosi?”

Kyse ei koskaan ole toisesta ihmisestä tai ulkopuolisesta elämästä. Fokus menee täysin vääriin asioihin silloin. Jos keskityt siihen, mitä sisälläsi tapahtuu, ainoastaan silloin voit tehdä läpimurron ja mennä eteenpäin elämässäsi.

Vanhat uskomukset

Et voi myöskään tehdä läpimurtoa elämässäsi, jos uskot edelleen vanhoihin uskomuksiisi. Vanhat uskomukset ja ajatukset ovat johtaneet sinut siihen pisteeseen, missä tällä hetkellä olet.

Ainoastaan silloin, kun kasvat ihmisenä sellaiseksi henkilöksi, minkälainen haluat olla, on läpimurron tekeminen elämässä mahdollista.

Kysymyksiä sinulle:

– Minkälaiseksi ihmiseksi haluat kasvaa?
– Mitä pitää muuttaa itsessään?
– Mikä on vanha ja väärä uskomus, joka rajoittaa?

Olen huomannut, että jokainen maailman menestynein ihminen puhuu näistä samoista asioista joka ikinen kerta. Jokainen menestynyt ihminen puhuu näistä samoista asioista, mutta hiukan eri sanoilla. Hiukan erilaisella sävyllä ja tavalla.

Yhteenveto

Kuitenkin kaiken keskiössä on aina se, että kääntyy sisäänpäin. Katsoo itseään peilistä ja ottaa vastuun.

Vastuun ottamisen jälkeen aloittaa kasvamisen ja pyrkii olemaan jokainen päivä hiukan parempi. Luo suuremman unelman ja aloittaa matkan kohti sitä.

Tätä on läpimurto elämässä.

Lataa tästä neljä ilmaista opasta.

Menestyäksesi, sinun täytyy tehdä muutos. Muutos tuottaa kipua. Ilman kipua et pysty muuttumaan, vaan mieli hallitsee sinua ja et tule menestymään. Hallitse kipua niin tulet menestymään. / Joonas Harimaa / Muutosvalmentaja
https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1