Olin viikonloppuna Leadership-koulutuksessa, jossa oli mukana yli 2000 ihmistä.

Koulutuksessa oli todella hyviä pointteja sekä itsensä että muiden ihmisten menestyksekkääseen johtamiseen. Viikonloppu oli todella intensiivinen.

Luettuasi artikkelin, olet luultavasti pidemmällä itsesi johtamisessa kuin 99 % ihmisistä.

1. Aloita pienestä

Pienet asiat luovat ison kokonaisuuden. Kun aloitat pienistä teoista, saat asioita jatkuvasti eteenpäin.

Yksi suurimmista heikkouksista on se, että ihminen yliarvioi sen, mitä pystyy saavuttaa lyhyessä ajassa, mutta aliarvioi sen, mitä pystyy saavuttaa pitkässä juoksussa.

 

 

2. Älä jätä projektia ”elämään yksin”

Pidä fokus asiassa, mikä pitää saada valmiiksi. Jos jätät projektin ”yksin”, se unohtuu, innostus lopahtaa ja tulokset ovat heikot.

Homma menee jatkuvasti eteenpäin pitämällä pienistä rutiineista kiinni päivittäin, vaikka aina ei tuntuisi siltä.

Lopeta projekti vasta sitten, kun olet saanut sen valmiiksi.

3. Vältä paloa sammuttavia asioita

  1. Palo tulee huumasta.
  2. Huuma tulee aloituksen innostuksesta.
  3. Innostus tulee unelmasta.
  4. Unelma kumpuaa sisimmän kipinästä.

Jos sytytät nuotiota, et luultavasti halua heittää nuotioon märkiä puita, koska ne voivat sammuttaa kovalla työllä nuotioon sytytetyn tulen.

Elämäntapamuutosta tehdässä tämä tarkoittaa sitä, että olisi hyvä välttää:

  • jarruttavia ihmisiä, jotka eivät tue projektia
  • huonoa ravintoa (pikaruoka, einekset, sokerituotteet)
  • vanhoja rutiineja

Liiketoiminnassa olisi hyvä välttää asoita, jotka eivät tuota tai vie projektia eteenpäin.

Oman fiiliksen ja energiatasojen kannalta olisi järkevä välttää:

  • huonoa ruokaa
  • uutisia
  • negatiiviseen fiilikseen johtavia asioita

4. Ruoki sisäistä paloasi

Ruoki motivaatiotasi. Motivaatio tippuu jokaisella ihmisellä välillä alas.

Motivaation ylläpitämiseen on paljon erilaisia keinoja, joiden avulla pystyt pitää motivaation korkeammalla kuin normaalisti.

Miten ruokit paloasi?

  • tee jatkuvaa työtä

Työn tekeminen nostaa omaa fiilistä ja jaksamista, koska jossain vaiheessa saat tuloksia aikaan.

  • älä lopeta
  • keskity oikeisiin asioihin

Keskity asioihin, mitä oikeasti haluat elämässäsi saavuttaa

  • unelmoi, visioi, tee tavoitteita elämään ja aloita kulkeminen niitä kohti
  • ympäröi itsesi inspiroivilla ihmisillä

Etsi mentoreita ja pidemmällä olevia ihmisiä ympärillesi.

Kertauksena:

  1. Aloita pienestä
  2. Älä jätä projektia ”elämään yksin”
  3. Vältä paloa sammuttavia asioita
  4. Ruoki sisäistä paloasi

Aloita.
Fokusoi.
Deletoi.
Unelmoi.
Pidä asiat yksinkertaisena.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita:
Tärkein ja merkittävin työkalu muutokseen

Menestymisen salainen kaava
Miten opin johtamaan itseäni paremmin?

https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1