Tietoisuutesi kasvaa, kun otat vastuun itsestäsi

Muistan, kun olin 17 -vuotias pojannulikka, joka rakasti itseään liian paljon. Ajattelumaailmani oli kutakuinkin tällainen: ”Pystyn mihin vaan, kaikki muut on perseestä”. Jos tein virheen, syytin siitä tottakai jotain toista ihmistä, enkä itseäni.

Ajattelumaailmaani kuului,

että ”Tuurilla ne laivatkin seilaa”. Jos ilmeni vastoinkäymisiä, nielin ne sylkemättä, mutta haistattelin asiaa selän takana kavereille tapahtuman jälkeen. Tähän kun lisäsi vahvan ylimielisyyden ja naiset, kusipään piirteet täyttyivät.

Muistan vahvasti yhden tilanteen jääkiekossa. Tilanne pelissä oli tasan, mutta joukkueemme pelasi alivoimalla. Sain kuitenkin kiekon ja lähdin nälkäisenä hyökkäämään. Ammuin reilusti yli maalin ja kiekko lensi suoraan vastustajan lapaan. Joukkueellamme oli vaihto kesken ja vastustaja pääsi yksin läpi. Kaveri oli taitava ja sai tietenkin maalin. Hävisimme pelin.

Päästyäni pukukoppiin pää kumarrassa, syytin valmentajaa ja pelaajia vaihtovirheestä. En ottanut vastuuta, vaan syytin kaikkia muita, vaikka todellisuudessa virhe oli minun. Olisin voinut ampua maalia kohti tai olisin voinut heittää kiekon takaisin omaan päähän tai pelata aikaa vastustajan päässä.

Tämä tilanne jäi vaivaamaan minua todella paljon ja törmäsin samaan aikaan ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteeseen, jossa ymmärsin tutkailla tilannetta helikopteriperspektiivistä. Ajattelun ja itsetutkiskelun jälkeen tajusin, että virhe taisi ollakin minun. En tietenkään myöntänyt sitä kenellekään, koska egoni ei olisi sitä kestänyt. Kuitenkin ensimmäinen askel oli otettu; myönsin virheen itselleni.

Olin siirtänyt vastuuta koko elämäni ajan ja yritin aina pakoilla tilanteita, joissa olisin joutunut vastuuseen.

Vuotta myöhemmin otin vastuun 50-prosenttisesti elämästäni ja sen jälkeen asioita alkoi tapahtua. Aloin ymmärtää itseäni paremmin, aloin hahmottaa erilaisia ihmistyyppejä joiden seurassa viihdyin sekä ajauduin ajattelemaan omilla aivoillani. Kyseenalaistin omaa toimintaani ja totuttuja toimintamalleja.

50 prosenttia oli tottakai vielä syyttelyä ja jollakin tasolla asioiden työntämistä pois lähiympäristöstäni. Egoni ei kestänyt vieläkään.

Vasta kolme vuotta myöhemmin jouduin ottaa vastuun omasta elämästäni täysin; teoistani, sanoistani, tekemättömistä asioista ja tehdyistä asioista. Otin koko elämäni haltuun, enkä enää siirtänyt vastuuta muille. Tästä on seitsemän vuotta aikaa.