Selasin eilen Facebookia ja vastaan tuli Iltalehden uutinen, jossa käsiteltiin Lauri Salovaaran ”Miljonääriksi 500 päivässä”- projektia. On hienoa, että Lauri laittoi itsensä täysillä peliin ja halusin tietää, miten Laurin oli käynyt.

Juttu itsessään oli vielä ihan siedettävä, mutta selasin alaspäin ja katsoin kommentteja…

Lähes jokainen kommentti oli katkeruuden, kateuden, vihan, ärsytyksen tai jonkun muun tunteen vallassa kirjoitettu. Mitä on pitänyt tapahtua, että kirjoitetaan niin rumia asioita toisesta ihmisestä?

Huvittavaa tässä on se, että jokainen vihakommentti kertoo vain kirjoittajasta itsestään.

Saan paljon sähköpostia. Suurin osa viesteistä on hyvin asiallisia ja osa tulee saman alan ammattilaisilta, jotka haastavat ajatuksiani. Siitä iso kiitos.

Sain kuitenkin neljä kuukautta sitten vaikuttavan kuuden sivun vihasähköpostin, jossa haukuttiin minua ja työtäni. Sähköpostissa oli paljon alentamista, vihaa, raivoa, kiukkua ja turhautuneisuutta.

Aluksi olin tipahtaa tuolilta lukiessani pitkää ja rumilla sanoilla raiskattua kirjoitusta. Tottakai se sai minussakin tunteita aikaan, olenhan ihminen.

Kyseinen henkilö oli seurannut matkaani omien sanojensa mukaan kolme vuotta ja pelkästään sen takia, että saisi nauraa minulle. Sähköposti tuli tietenkin nimettömästä sähköpostista, joka oli tehty varmaankin vain tätä viestiä varten.

Mikä pitää olla totta, että ihminen kirjoittaa tälläisen viestin toiselle ihmiselle?

Päädyin kysymyksiä kysymällä tilanteeseen, jossa näin tämän henkilön tuskan, kivun, ahdistuneisuuden ja riittämättömyyden. Riittämättömyyden siitä, mitä hän ei ole koskaan saanut aikaan ja mitä ei ole koskaan uskaltanut tehdä.

Tajusin, että henkilö, joka purkaa omaa vihaansa nimettömänä muihin ihmisiin saa hetkellisesti oman pahan olon tunteensa pois. Tässä tilanteessa minä olin vain maalitaulu, eikä hän sitä tarkoittanut henkilökohtaisesti. Henkilö ajatteli vain sitä, että haluaa siirtää omaa tuskaansa eteenpäin, koska ei itse kestä niitä tunteita, mitä oli kerännyt vuosien saatossa sisälleen.

Toistan sanomaani: jokainen vihakommentti kertoo kirjoittajasta itsestään.

Olen surullinen siitä, että osalla ihmisistä on paha olla itsensä kanssa. Olen surullinen siitä, että heille ei ole opetettu itsensä tai tunteidensa kohtaamista.

Näille trollaajille tulee varmasti elämässään vastaan tilanne, jossa heidän pitää oppia lisää itsestään ja jonka seurauksena he luultavasti uskaltavat ottaa vastuun ja seisovat sanojensa takana. Tämä tarkoittaa myös omien virheidensä myöntämistä.

Turhan negatiivisuuden ja pahansuopaisuuden levittäminen toisten ihmisten elämään on syövyttävää. Syövyttävää niin lähettäjälle kuin kaikille muillekin.

Sam Harriskin on sanonut joskus: ”Älä yritä olla onnellinen, koska sinulla on tämä hetki”.

Pointtini tässä tekstissä on se, että mieti mitä kirjoitat, koska aina joku viisaampi näkee sinun tyhmyytesi. Jokainen kirjoitettu sana kertoo ihmisestä itsestään.

 

Jos jokin sattui sydämeen, tässä muutama työkalu:
71 asiaa vaihtaa negatiiviset tunteet positiiviseksi
10 tapaa miten hyväksyä itsensä

Miten opit tuntemaan itsesi paremmin?

https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1