Ajanhukkaa!” huusin. 

Vaimoni meni päiväunille kesken päivän. 

En voinut sietää sitä, että kesken työpäivän joku menisi päiväunille. Uskomatonta. Niin paljon tehtävää keskellä päivää. 

Siis unille sillä aikaa kun muut tekisivät liiketoimintaa ja soittelisi myyntipuheluita? 

Mitä ihmeen järkeä? 

Aloin kuitenkin itsekin tiedostamaan, että energiatasoni eivät olleet parhaimmillaan iltapäivällä kello 13-16 aikaan. Tuohon aikaan minua on alkanut aina väsyttämään, mutta olen väkisin vääntänyt hommia eteenpäin. Huonolla flowlla. 

Tekeminen on tuntunut sahajauhoille suussa. 

Tutkittuani asiaa ja olemalla avoin asioille, aloin kuitenkin ymmärtämään, että vaimoni ei ollutkaan ihan täysin ”uuhi”. (Uuhi tarkoittaa lammasta, jolla on kanan aivot.) 

Nimittäin Arnold Schwarzenegger, Arianna Huffington ovat puhuneet päiväunitavoistaan. 

Kulmakarvani nousivat.

Oikeastiko??

Kun katsotaan taaksepäin historiaa, niin maailman suurimmat nerot kuten Albert Einstein, Leonardo Da Vinci ja Thomas Edisonin tiedettiin nukkuvan päiväunia. 

Ja kyllä, tiede on tullut perässä ja allekirjoittaa päiväunien positiivisen vaikutuksen.

Päiväunet ja tuottavuus 

Riittävän unen saaminen on erittäin tärkeää. Olen kirjoittanut aiheesta täydellisen oppaan, jonka voi lukea tästä. 

Täydellinen Opas nukkumiseen

Kun aloitat työpäivän, olet luultavasti aamupäivän ajan hyvissä energioissa. Jaksat tehdä asioita kovalla vauhdilla eteenpäin, mutta toisella ”puoliskolla” sinulle iskee uupumus ja väsymys. 

Olen huomannut, että päiväunien nukkuminen klo 13 aikaan päivällä nostaa työtehoni takaisin samalla tasolle kuin ne olivat aamulla. En ole enää kolmesta neljään tuntia koomassa ja selaa töiden ohessa Facebook- feediä siinä toivossa, että sieltä tulisi jokin kiva kissavideo vastaan. 

Tutkimuskatsauksessa tohtori Catherine Milner ja Kimberly A.Cote löysivät päiväunien ja tuottavuuden väliltä positiivisia yhteyksiä. Päiväunet parantavat reaktioaikaa, psykomotorista nopeutta, elinvoimaa ja valppautta.  (1)

Yhdessä tutkimuksessa osallistujat näkivät kykyjensä paranevan päiväunien jälkeen. (2)

Päiväunien ei tarvitse olla pitkiä. Ihmisen normaalin unisyklin pituus on 60-90 minuuttia, mutta 90 minuutin torkut voivat olla iso osa päivästä. 

25 minuutin päiväunet auttavat myöskin, koska olet Rem-unen kevyemmissä vaiheissa silloin. 

Päiväunet ja oppiminen 

Unen tiedetään vaikuttavan muistiin ja edistävän oppimista, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan samat hyödyt voitaisiin saada myös päiväunista. Tohtori Sara Mednick tarkastelee, kuinka uni vaikuttaa oppimiseen. Vuonna 2003 tehdyssä tutkimuksessa hän havaitsi, että 90 minuutin päiväunet ovat yhtä hyviä havaitsemistaitojen oppimisen kannalta kuin kokonaiset 8 tunnin yöunet. (3)

Päiväunet lisäävät oppimispotentiaalia hyvänä lisänä normaalin nukkumisen puitteissa. 

Osallistujat, jotka nukkuivat päiväunia normaalien yöunien lisäksi, kokivat että he paransivat suorituskykyään 24 tunnin aikana. Tutkijat suosittelevatkin, että jos kamppailet monimutkaisten oppimistehtävien kanssa, päiväunet voivat auttaa siihen. 

Päiväunet ja terveys

Tiedämme, että riittävät yöunet ovat tärkeitä yleisen terveyden kannalta, mutta on myös todisteita siitä, että päiväunetkin ovat terveellinen tapa. Eurooppalaisen kardiologia-yhdistyksen vuonna 2016 tutkimuksessa verrattiin 386 verenpainepotilaan terveyttä, miten päiväunet vaikuttaisivat heidän terveyteen. 

Ryhmällä, jotka ottivat päiväunet keskipäivällä, oli alhaisempi verenpaine ja verenpaineen tekemiä vaurioita kehossa. Päiväunet korreloivat myös vähempään lääkitykseen. (4)

Edut näkyvät ihan reaalimaailmassa. Yli 23 000 terveelle ihmiselle tehdyssä pitkittäistutkimuksessa, päiväunien ottajilla oli paljon alhaisempi sepelvaltimotautiin kuolleisuusaste. (5) 

Päiväunikulttuuri osaksi arkea

Päiväunet ovat tulossa. Et voi sille mitään. Ihmiset ovat jatkuvasti tietoisempia ja tietoisempia siitä, mikä on heille hyväksi ja mitkä asiat eivät ole. 

Haluamme antaa kaikkemme yrityksen pyörittämiseen tai töiden tekemiseen, jotta voimme olla myös läsnä perheen kanssa kun sen aika on. 

Itse henkilökohtaisesti olin erittäin skeptinen alkuun päiväunista, mutta olen nykyisin 100% päiväunien kannattaja. (Pitäisikö perustaa päiväunilahko?) 

Olen paremmassa iskussa iltapäivällä. Välillä otan ennen tärkeää tapaamista 25 minuutin päiväunet, jotta olen parhaimmillani. 

Mielestäni päiväunet ovat paras juttu omien energiatasojen ylläpitämiseksi korkealla. 

Kiinassa nukutaan päiväunia julkisilla paikoilla ja se ei ole siellä millään tavalla ”epänormaalia”. Jos olet väsynyt, otat tyynyn ja nukut pöydän äärellä. Sama on tulossa Suomeenkin.

Suosittelen suuresti päiväunia, koska jo 30 päivän kokeilun jälkeen olen huomannut erittäin positiivisia hyötyjä. 

Olen tehokkaampi. 
Olen läsnäolevampi vaimolleni. 
Olen mukavampi ihminen. 
Opin nopeammin asioita. 

Tarvitsetko lisää energiaa? Lue mitä asiaa minulla on sinulle.

Uskon, että jos pidit tästä postauksesta – tulet rakastumaan valmennukseeni.

Tästä eteenpäin on olemassa kolme askelta. 

Jos haluat liittyä valmennukseeni ja haluat saada energiaa lisää päiviisi…  

  • 1. Haluatko jotain henkilökohtaisempaa? Lue lisää valmennuksestani, joka on suunnattu yrittäjille ja johtajille, jotka haluavat enemmän energiaa, jaksamista sekä päästä fyysisesti parempaan kuntoon.
  • 2. Piditkö artikkelista? Tulet rakastamaan näitä vinkkejä uneen liittyen.  

Saat 4 opasta ja jokainen sunnuntai lähetän sinulle lisää ilmaista materiaalia. Saat vinkkejä ja ohjeita, joiden avulla pääset kohti energisempää ja kevyempää olotilaa.

Heräsikö jotain kysymyksiä? Mitä muuta haluat tietää? 

Alapuolella on kommenttikenttä. 

Nähdään taas. 

– Joonas 

PS.Tässä on loistava artikkeli uneen liittyen. Se on valtava. Tämä kannattaa lukea.  

Click here to subscribe
https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1