Hyvin pienet erot päivittäisessä tekemisessä voivat vaikuttaa hyvin epätasapainoisiin tuloksiin tulevaisuudessa.

1% sääntö auttaa ymmärtämään, miten tämä on mahdollista. 

Ihmiset, jotka toistavat hyviä rutiineja yliajan – saavat parempia tuloksia kuin ihmiset, jotka toistavat tiedostamattomia TAI huonoja rutiineja päivittäin.

Kuulin ensimmäisen kerran 1% säännöstä kirjasta Compound Effect, jossa kerrottiin tarina kolmesta miehestä.

Jokainen näistä kolmesta miehestä olivat täysin samassa tilanteessa elämässään: koti, työpaikka, ylipainoa 15 kiloa, vaimo ja lapsia.

Kaksi näistä kavereista teki muutoksia omaan elämäänsä. A henkilö teki huonoja muutoksia kun taas B henkilö teki hyviä muutoksia elämäänsä.

Pienet tavat johtivat 36kk aikana tulokseen, jota ei voinut odottaa.

2,5 vuoden aikana tilanne näiden kahden kaveruksen välillä olivat huimat. B henkilö eli unelmiensa elämää 15 kiloa kevyemmässä kehossa kun taas A henkilö, joka otti elämäänsä huonoja rutiineja – eli 30 kiloa painavampana ja huonovointisempana kuin koskaan aikaisemmin.

Tavat eivät muutu päivässä, mutta jos saat tavoistasi 1% toimimaan jokainen päivä, tulet onnistumaan. HUOM JOKAINEN PÄIVÄ.

Syy tapojen toimivuudelle on se, että jos teet vain vähän jokainen päivä – annat itsellesi luvan ja rentouden kehittyä.

Jos vaadit, että sinun on onnistuttava ja tehtävä KAIKKI asiat oikein – tilanne tulee vain pahenemaan

Jos vaadit, että tapa muuttuu huomenna – tulet epäonnistumaan.

Mozart kirjoitti musiikkia jokainen päivä 10 vuoden ajan, ennenkuin hänestä tuli todellinen mestari.

Kurt Vonnegut kirjoitti jokainen päivä 25 vuoden ajan ennen kuin hänestä tuli suuri bestseller kirjailija.

Cheek teki levyjä sekä biisejä 10 vuoden ajan ennen kuin hänestä tuli yksi suomen tunnetuimpia artisteja.

Mikä näitä ihmisiä yhdistää? He pyrkivät parantamaan toimintaansa jokainen päivä 1% verran. Kun parannat toimintaasi vain 1% verran jokainen päivä. Tekeminen ja tulokset kaksinkertaistuvat 72 päivän välein.

Et voi siis olla mestari yhdessä päivässä vaan sinun on parannettava vain vähän jokainen päivä.

Jos luet 10 sivua tietokirjaa päivässä se tekee 3650 sivua vuodessa. Jokainen lukemasi sivu rakentuu vanhan päälle.

Se on muuten 3650 sivua enemmän kuin mitä 99% ihmisistä ei sinä vuotena lukenut.

Jos päätät kirjoittaa jokainen päivä 1000 sanaa – yhdessä päivässä se ei ole juurikaan mitään, mutta vuoden aikana se tekee jopa 4-5 novellia…

Ajattele? Kuinka paljon paremmaksi ihmiseksi itsesi koet?

Voit myös vähentää ja huonontaa toimintaasi 1% päivässä – helppo valinta.

”Ääh, se on vain yksi päivä – otetaan tää munkki ja skipataan sali”

Tiedän kokemuksesta, että elämä lipsahtaa. Se lipsahtaa ja aika kuluu…

Huomaat hetken päästä, että aikaa olikin kulunut pidempään kuin oletit ja olet huonommassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin…

Jokaisella päivällä on merkitystä.

Aloitin kirjoittamaan jokainen päivä 3 vuotta sitten. Jokainen päivä. Halusin parantua kirjoittajana.

Jokainen päivä ajattelen, että voinko olla tänään hiukan parempi? Vain vähän…

Voinko lukea vähän enemmän?
Voinko kirjoittaa hieman parempaa tekstiä?
Voinko syödä parempaa ruokaa?
Voinko alkulämmitellä treenin tänään paremmin?
Voinko kävellä hiukan enemmän?
Voinko olla enemmän läsnä?

Vain vähän. Ei pakottamista vaan ajattelumalli sekä standardi, jotta elämä olisi paljon mielekkäämpää.

Voitko olla 1% parempi tänään, jotta tulevaisuutesi näyttää hyvältä?

Miten tästä eteenpäin?

Sinulla on useampi eri vaihtoehto:

1.Koetko, että tarvitse lisää apua voittavien tapojen lisäämiseen omaan arkeesi?

Tapojen Anatomia valmennus on ratkaisu tähän. Tapojen anatomia on 8 viikon valmennus, jonka aikana tulet oppimaan kaiken tarpeellisen tavoista. Anna minulle 30 päivän ajan 15 minuuttia – ja muutat koko elämäsi.

2. Ilmainen opas voittaviin tapoihin?

Lataa ilmainen opas voittaviin tapoihin. Samalla liityt sähköpostilistalleni. Saat viikottain tapoihin ja rutiineihin liittyvää sisältöä.

Click here to subscribe

3.Haluatko henkilökohtaista valmennusta?

Lue lisää 1on1 valmennuksestani täältä. 1on1 valmennus on suunnattu korkeanluokan suorittajille, jotka haluavat päästä omiin tavoitteisiinsa.

https://www.googletagmanager.com/gtag/js?id=UA-64894615-1